seliteteksti
HÄRKÄTIEN KYNTTILÄ


 
Etusivu         Uutisia         Yhteystiedot ja Aukioloajat         Majoitus         Pianot         Juhlatilat               Pieneläinvanhainkoti        
 
Härkätien varressa idyllisessä maalaismaisemassa sijaitsee Klukkarin vanha tila, jossa jo 1700 luvulla kirkon laulava virkamies asui. Härkätien Kynttilä sijaitsee tilan yli 100 vuotta vanhassa navetassa. Navetta on kunnostettu paikaksi, jossa on tilat mm. juhlien ja tilaisuuksien järjestämiseen. Vuosittain useat härkätien bussiretkeläiset nauttivat emännän tuoreista pullakahveista tai ruokailevat sopimuksen mukaan. Isäntä esittelee tilat ja saattaapa laulaa luikauttaa niin kuin tilan historia velvoittaa.
Tilat ovat toimineet keskikievarina usean kerran 1800-luvulla. Tällöin kruunu velvoitti tilalliset järjestämään kievarin kyyditykset ja huolehtimaan matkalaisista. Historia siis toistaa tässäkin itseään.
Härkätien Kynttilässä on paljon nähtävää. Yli 600neliön navetta kätkee sisälleen mm. yli tuhannen enkelin huoneen, elefanttihuoneen, Arabia astioiden näyttelyn ja pienen matkamuistoputiikin. Lapsille löytyy leikkihuone, jossa on mm. pieni pallomeri. Tilan 100 vuotta vanha perunakellari on kunnostettu pieneksi kappeliksi, joka on avoinna matkalaisille.

Tule tutustumaan ja annan paikan puhua puoleestaan!



 
 
kappeli

pikkuinen puoti